24.09.2010 - 09:26

Suomen Kansallismuseossa on nukkekotinäyttely alkaen 12.11.2010. 

Väinöläni lähti sinne vuoden päiviksi näytteille, joten tällä viikolla kuskasimme Esan kanssa talon ja tavarat Helsinkiin ja yhden piitkän päivän laitoin taloa kuntoon. Siellä se nyt sitten odottaa näyttelyn avautumista. Kotona näyttää kyllä aika tyhjältä, kun talo on poissa silmistä!!

Tässä infoteksti näyttelystä:

Unelmien koti. Nukkekodit Suomen kansallismuseossa -

näyttely 12.11.2010 - 6.11.2011

"Unelmien koti -näyttelyssä ovat esillä kaikki Suomen kansallismuseon kokoelmiin kuuluvat nukkekodit 1800-luvun puolivälistä 1970-luvun loppuun.
Ne tarjoavat hyvän läpileikkauksen nukketalojen maailmaan sekä yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin.

Nukkekodit ovat toimineet aikuisten maailman heijastuksena lasten maailmassa matkalla kohti aikuisuutta. Niiden avulla tytöt harjoittelivat - tietoisesti tai tiedostamatta - talouden hoitoa. 1900-luvun alkuun asti nukkekodit kuvastivat varakkaan keskiluokan tai yläluokan elinympäristöä yhteiskunnassa, jonka kerroksellisuus oli korostunutta ja selväpiirteistä.

Näyttelyssä on mukana myös joitakin poikien leikkeihin kuuluvia pienoismaailmoja, jotka kertovat toisenlaisista painotuksista kasvatuksessa.
Näyttelyn harvinaisuuksia ovat muutamat 1700-luvun alusta peräisin olevat hollantilaiset hopeiset nukketalon esineet. Nukketalojen rakentaminen on myös aikuisia kiehtova harrastus. Itse tehdyt sisustukset ovat haaste taidoille ja oman miniatyyrimaailman kokoaminen tarjoaa mielikuvitukselle loputtomat mahdollisuudet."

Talo ammottaa tyhjyttään aamulla..

Tässä vaiheessa illalla alkoi olla jo se olo, että yhdelle päivälle on riittävästi nukkekoteillut :D Alimmaisen kerroksen huoneiden sisustus on menossa..Oli mulla toki apulaisiakin mukana, kiitosta vaan Esalle ja Lotalle! Aika ihana päivä oli kaiken kaikkiaan!

My dollhouse Väinölä is in exhibition on the National Museum of Finland. The exhibition takes nearly year, so now there is quite empty space at home!

Terhi kirjoitti 24.09.2010 - 09:55
eikö sitä tule ikävä? Pitääpä tehdä reissu museoon, että näkee tämän ihmeen livenä.
Eija kirjoitti 24.09.2010 - 10:27
ONNEA. Ihana asia ja juuri oíkea talo esille noin upeaan näyytelyyn!
Marjatta kirjoitti 24.09.2010 - 10:41
Ihanaa! Onneksi olkoon! Varmaan tuntuu hassulta, kun Väinölä ei ole kotona, mutta kiitos, että annoit sen näyttelyyn kaikkien muiden ilokisi!
Ninni kirjoitti 24.09.2010 - 11:09
Oi miten mahtavaa! Ja kiitos infosta...täytyy päästä käymään museossa!
Maisa kirjoitti 24.09.2010 - 11:13
Onnittelut! Hienoa että Väinölä pääsee kaikkien ihasteltavaksi! Mukavaa syksyä!
morso kirjoitti 24.09.2010 - 11:18
Onnea! On ihan pakko rynnistää katsomaan näyttely. Nyt on siis ainutlaatuinen mahdollisuus päästä livenä näkeään kaikki ihanuudet. On kuitenkin eri asia kuin vlokuvat. :D
sirkkis kirjoitti 24.09.2010 - 11:44
Onnea, on erittäin hienoa ,että Väinölä pääsi tuonne näyttelyyn. Olet ansainnut sen tuoman kunnian. Minulle siitä on se ilo ,että voin nähdä tuon upeuden livenä. Kerro tarkemmin tuosta näyttelystä.
Mirel kirjoitti 24.09.2010 - 12:29
No minä lähden katsomaan ihan varmasti!Onnittelut!
MarEve kirjoitti 24.09.2010 - 12:52
Mukavaa nähdä Väinölä livenä. Onnittelut!
Mare kirjoitti 24.09.2010 - 14:29
Hienoa ja onnittelut täältäkin suunnalta! Ollaankin jo heti sovittu retkipäivää Väinölää katsomaan lasten (aikuisten) kanssa. Mietittiin juur viime viikolla että ei olla käyty museossa pitkään aikaan. Kiitos kun informeerasit.
Lotte kirjoitti 24.09.2010 - 14:51
Ilo oli täysin mun puolellani :) Täytyy poiketa tuonne näyttelyyn tyttöjen kanssa!
susali kirjoitti 24.09.2010 - 17:06
Oi kun hienoa, tuo näyttely olisikin upea nähdä :) Onnittelut!
Merja kirjoitti 24.09.2010 - 19:01
Voi miten hienoa! Luulenpa pääseväni jossain vaiheessa näkemään talosi.
Tiina kirjoitti 24.09.2010 - 23:17
Hienoa! Saisinkohan minäkin tällä kertaa miehen museoon sisälle enkä vaan niitä kiertämään ...
Riitta kirjoitti 25.09.2010 - 08:01
Sinnepä siis! Vieläkö Muumihahmoja kaipailet? Helsingissä Töölössä niitä on Lasi Liisassa. (Vai mikä sen nimi nyt oli ;) )
Titta kirjoitti 25.09.2010 - 20:56
Todella pitkä näyttelyaika, mutta ihanaa, että pääsen näkemään kovasti ihastelemani nukkekodin ihan livenä! Hienoa!
Linjuri kirjoitti 25.09.2010 - 21:51
Onnea! Olisi hienoa päästä näkemään Väinölä ihan livenä. Kokonaisen nukkekodin näyttelyyn vienti on hyvin työllistävää puuhaa, upea juttu Sinulle ja Väinölälle!
eufrosyne kirjoitti 26.09.2010 - 10:09
Olikos siinä talossasi yksi tyhjä huone? Jätitkö tyhjäksi vai teitkö siihen jotai?
Olga kirjoitti 26.09.2010 - 19:36
Wau, jännä uutinen! Täytyypä käydä kurkkaamassa... :)
Sari kirjoitti 27.09.2010 - 13:33
Aion ehdottomasti käydä katsomassa näyttelyn.
Suosittelen mainostamista myös Nukke- ja nallemessujen aikana. Sieltähän ei ole pitkä matka Kansallismuseeon.
omppu kirjoitti 27.09.2010 - 16:39
Monta vuotta olen haaveillut käyväni museossa, pitkän tauon jälkeen.. Nyt on sellainen syy sinne mennä, että aie on ihan pakko toteuttaa.
Kovan työn olet tehnyt talon siirtämisessä, mutta varmasti kannattaa!! Kiitos!!
Maija kirjoitti 27.09.2010 - 22:46
Hieno näyttely siis tulossa, sinne täytyy mennä! On teillä ollut valtava työ kun olette siirtäneet Väinölän tavaroineen kotoa museolle, huh, huh!
Peikko kirjoitti 28.09.2010 - 16:08
Huih, ensin luulin että olit museoinut Väinölän, mutta sehän meneekin vain "lainaan" ;)
Olisipa mukavaa nähdä talosi omin silmin, nyt vain pitää ilmiinnyttää itsensä sinne Suomen toiseen päähän.
Annukka kirjoitti 28.09.2010 - 22:27
Upeata, että Väinölä on Kansallismuseossa kylässä, katseltavana, varmaankin on paljon kävijöitä ja ihastelijoita!
Tilkkutiina kirjoitti 29.09.2010 - 10:31
Kyllä varmasti oli kova työ siirtämisessä!!!!Hienoa,että moni näkee nyt ihanan Väinölän ihan livenä:)
aino kirjoitti 30.09.2010 - 09:15
Melkoinen homma siinä on purkaa ja taas koota, muistaa kaikki, mikä kuuluu mihinkin, vaan näppäriä nuo kenkälaatikot, joihin voi laittaa aina yhden huoneen tavarat, niin on helpompaa. Hieno kunnianosoitus pitkäaikaiselle "työlle". Hyviä syyspäiviä sinulle.
Sissi kirjoitti 05.10.2010 - 20:12
Aivan upeaa saada Väinölä tänne pääkaupunkiin! Kiitos kun maltoit lähettää sen nooooin pitkäksi aikaa reissuun. Nyt on Töölönlahden iltalenkillä mukava pistäytyä vaikka useamminkin museossa ja ensi kesänä on sukulaisille uusi kohde Lintsin, Korkeasaaren ym. "niinnähtyjen" kohteiden lisäksi!
Niina kirjoitti 06.10.2010 - 20:11
Aivan upeaa meille blogia seuranneille päästä näkemään Väinölä livenä, täytyy tehdä retki Kansallismuseoon, muutenkin tosi mielenkiintoinen näyttely.
jj kirjoitti 06.10.2010 - 21:54
hieno juttu! voitit muuten juuri blogipalkinnonkin: http://minitreasures.blogspot.com/2010/10/blog-award-for-mini-treasures.html
Anna kirjoitti 11.10.2010 - 14:55
Nyt on hyvä syy lähteä Helsinkiin :)
Jatta kirjoitti 11.10.2010 - 22:41
Voi miten nautinnollista täällä oli taas saikkuloman jälkeen käydä "ministelemässä"! Aivan ihania juttuja! Onnea ja menestystä näyttelyyn! Kyllä olisi mukava nähdä ihan livenä! Kaunista syksyä! :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Nukkekoteja harrastava perheenäiti. Pojat (-01, -04), tyttö (-09) ja enkelipoikavauva (-10).

Blogistani löydät näpertelyä ja puusepäntöitä sekä ohjeita kokeiluni tuloksista.

Nukkekoti ja Lelu

Nukkekotikauppamme netissä:

Mukana näissä

Tästä lehdestä löydät ohjeitani:

Linkkejä - Links

Blogini englanniksi:

Toinen blogini

Omat kotisivumme -
Our Family webpages

Nukkekodin ja Lelun BLOGI


Nukkekotilikat

Ohjeet - Tutorials

Tee se itse ohjeita-Do-It-Yourself instuctions
uusien ohjeiden perässä on tähti
new instructions are marked with *

Albumit-Foto Albums
Anopinkieli-Sansevieria
Alusasut-Undercloths
Ballerina-asu-Ballerina costume
Gerbera-Gerbera
Havukranssi
Havupallo
Herätyskello-Alarm clock
Intiaanipäähine
Jakkara-Stool
Jouluinen ovikoriste -Christmas decoration
Joulupallo-Christmas decoration*
Joulutähti-Poinsettia
Jääkaappi-Refrigerator
Jäätelöt-Ice-creams
Kakkuja-Cakes
Kakkupaperit-Doily
Kaktus-Christmas cactus
Kattokruunu-Chandelier
Keittiöveitsi-KnifeI
Korituoli-Wicker chair
Korsetti-Corset
Kranssi-Wreath

Kukkaruukut-Flower pots*
Kynttiläkruunu- Wire Chandelier
Kynttilät-Candles
Lentokone-Aeroplane
Lumitähdet-Crocheted snowflakes*
Maustehylly-Spice rack
Mittakuppi-Measure cup
Munakenno- A tray for eggs
Naulakko-Hat rack*
Nukenvaunut-Doll prams
Nukenvaunut II-Doll pramsII
Nukenvaunut III-Doll pramsIII
Olkalaukku-Shoulder Bag
Pannumyssy-Tea cosy
Patakintaat-Kettle gloves
Pelargonia-Geranium
Pikkunuket-Little dolls
Pikkusänky-Little bed for dolls
Pikkutuoli-Little Chair
Piparkakkutalo-Gingerbreadhouse*
Piparkakut-Gingerbreads*
Potkuauto-Pedal-car
Potkukelkka-Kick sledge
Pullat-Perusohje-Buns*
PullatII-BunsIII*
PullatIII-BunsIII*
Puunkantokori-Basket for firewoods
Puunkantoteline-Rack for firewoods
Puukko-KnifeII
Päivänvarjo-Umbrella
Pärekori-Basket
Pääsiäismuna-Easter suprize egg
Rautalankasänky-Bed from wire
Ruusubegonia-Begonia
Sermi-Screen
Suppilo-Funnel
Sukset-Skis
Taikataikina-Salt paste
T-paita-T-shirt
Tikkuaskiteline
Tiskihanskat-Dishgloves
Vetokärryt-Carriage
Vispilä-Whisk


Printit-Printables

Airam-lamppupaketti
Kahvipurkkeja-Coffee pots
Kakkupaperit-Doilies
Karkkirasioita-Candy boxes
Kirjankannet-Books
Palapeli-Jigsaw
Paulig-Kahvipurkit-Coffee pots
Sukkalankavyöte-Sock yarn paper
Suklaarasioita-Chocolate boxes
Tulitikkuaskit-Matchboxes

 

Väinölä- My dollhouse

Kuvia klikkaamalla saat esiin muut kuvat.

Keittiö-Kitchen

Kammari-Chamber

Kylpyhuone-Bathroom

Kirjasto-Library

Lastenhuone-Childrens room

Makuuhuone-Bedroom

Ruokailuhuone-Dining room

Ompelimo-Dressmaker's room

Suutari-Cobbler

Vintti-Attic room

Puusepän verstas-Carpenter

Yläkerran Keittiö-Kitchen in upstairs

Yläkerran olohuone-Upstairs Living Room

Yläkerran makuuhuone-Upstairs bedroom

Kahvila-Konditoria-Cafe

Osto- ja Myyntiliike- Second hand shop

Bloginappi- My blog button

Yhdistyksiä-Associations

Yahoo: Nuket ryhmä

Ihan Itse kädentaitofoorumi

Suomen Nukkeyhdistys

Nukkekotiyhdistys

Päijät-Hämeen nukkekotiharrastajat

Nukkekotiwiki ja Minitreasures wiki

 

Vierailijat-Visitors


Locations of visitors to this page

Vierailijoiden paikkakunnat-Visitors

 

Selaajat-Browsers