Teloin jalkani ja pikkumies on kuumeessa joten ollaan sisällä nalkissa vaikka vihdoin tuli talvi ja tekisi mieli olla pihallakin.. No olen käyttänyt energiaa ompeluun, vaikka vois sitä kyllä järkevämminkin käyttää :)
No ei kyllä kauheen paljoa järkevämmin voi ylimääräistä energiaa jalka sohjona käyttää ! Meillä täällä Hyvinkäällä oli aikamoinen lumimyräkkä eilen; vasta iltakuuden jälkeen teki mieli ulos. Niinpä sitten käytin aikaa minileivontaan ja mineilytavaroitten järjestelyyn. Ihania alusvaatteita olet tehnyt ja puusepänverstaassakin näyttää tosi kivalta :)
Kiitos kehuista blogissani. Täällähän vasta kaikkea ihanaa onkin, tosin olen täällä aikaisemminkin viettänyt aikaani ihailemalla näitä teidän aikaansaannoksianne.
Kiitos Maria kommentistasi.-Voi,verhot uudessa kodissamme ovat vanhoja, jo usean muuton kokeneita,mutta ainahan niitä voi jollakin tavalla uudistaa.En ole ostanut tänne muuta kuin lukon kellarivaraston oveen ja yhden matonpätkän.-Laivan on puolalinen merimies tehnyt ja se on mieheni saama 50-vuotispäivälahja silloisilta työtovereilta.Se laiva on "Cutty Sark",joka aikanaan kuljetti teetä Itä-Intiasta Eurooppaan.-Ihmerttelen ja ihailen noita käsissäsi syntyneitä pienenpieniä vaatekappaleita.
Aijaijai mitä kaikkea ihanuuksia sinulla onkaan täällä blogissasi! Olisipa itselläkin aikaa ja taitoa...
Voi Sia, blogistasi päätellen, taitoa kyllä löytyy :)
Noi korsetit on upeita! Jos joskus päätät luopua tosta alempana olevasta vihreästä, niin voin ostaa sen pois. =)
Hyvin on näköjään verstas edistynyt ja todella nopeesti. Noita sun töitä on ilo katsella koska osaat tehdä todella upeita juttuja.