14.09.2007 - 16:15
Olen taas ollut nukkekodin kimpussa ja jotain olen saanut aikaiseksikin.. tosin nyt vasta sain aikaseksi ottaa kuvia.. Yläkerran olohuone alkaa jo näyttää aikalailla siltä, kuin ajattelinkin.. pikku muutoksia kyllä vielä teen ja lattian käsittelen jotenkin.. Talon ovet sain vihdoin ja viimein tapetoitua ja konditoriassakin on jo tapetit.. mutta aloitan konditorian tekemisen vasta, kun saan tuon yläkerran kuntoon. Sitten olis kaikenlaista kivaa uutta, mutta ne kun on hys..hys.. osastoa :)

Tässä nyt kuvia tuosta yläkerran olohuoneesta tällä hetkellä..


Sohvakaluston tein esittämään sellaista 40-luvun pormestarin kalustoa. Sohvapöytä on jalavaa. Lattian käsittelen siis vielä jotenkin.. ehkä uritan ja vahaan.. hmmm.. kunhan olen sen käsitellyt niin listoitan vielä huoneen.


Lattiamattona toimii Hellaksen vanha karamellipaperi.
Pöydän alatasanteella Hannajaleijonan herkkuja.


Akvaario on Nannalta ja hattu Hanna H:lta


Taulun kuva on otettu viime kesänä Hailuodossa. Vaihdoin kuvankäsittelyssä vain värin mustavalkoiseksi ja pienensin.. Tapetti on kangasta.


Peili on Helin käsialaa. Norsu on kiveä, ostettu jostain kiviliikkeestä.
Pöytä on Euro-Minis


Lankakerät ovat Heliltä. Tuo karhu on vanha koriste, jotain tosi painavaa metallia. Kukka Katriinan tekemä. Peite isoäidinneliöistä on virkattu ompelulangoista. Jakkara on sahattu mahonkipaloista.


Takka on kivisepän tekemä. Se siirtyi tänne kirjastosta, jonne tuli uusi kaakeliuuni. Heh.. vähän on hassussa paikassa tuo auto, joka pilkottaa ovesta.. se on jemmassa yläkerrassa, kun kiinnostaa niin kovasti meidän pienempää miehenalkua :)

I have been furnishing the rooms and the upstairs livingroom is looking now better.. still much to do.. I have also put some wallpaper to the café, but pictures of it is coming later....

Liimanäppi kirjoitti 14.09.2007 - 19:21
Huone näyttää kodikkaalta ja viihtyisältä. huomioni kiinnittyi puolipyöreään pöytään, jonka pinta on niin aidosti kulunut juuri oikeista paikoista (mm.jalat). Onko tuossa takassa sisällä valo?
Miia kirjoitti 14.09.2007 - 20:39
Värit ja kalusteet sopivat hyvin yhteen, tuntuu kuin saisi aikamatkustaa muutaman vuosikymmenen taakse päin. Kivan näköistä! :)
Anita kirjoitti 15.09.2007 - 09:10
Ihana tunnelma tuossa huoneessa! Tuo sohvakalusto on kyllä mahtava, tykkään tosi paljon.

Ps. Pakko kertoa, pääsin naisten puutyökurssille :-) Alkoi viime torstaina ja olen ihan hurmiossa ;-D
Linjuri kirjoitti 15.09.2007 - 13:34
Olohuoneesi houkuttelee käpertymään sohvannurkkaan ja lukemaan nukkekotilehtiä. Todella kodikkaan näköistä. Kävin mieheni kanssa toissapäivänä lomaretkellä juuri tuossa taulussa näkyvässä paikassa Hailuodossa. Aika tuulinen paikka, mutta kaunista.
Ana kirjoitti 15.09.2007 - 21:21
Todella kodikkaan näköinen olohuone, viihtyisin tuolla varsin hyvin, mun tekisi mieli kanssa kokeilla virkata tuollainen peite isoäidin neliöistä ei vain ole löytynyt tarpeeksi pientä koukkua
Lissu kirjoitti 16.09.2007 - 12:21
Ihanan viihtyisää! Onko kattovalaisin alunperinkin tuon värinen vai oletko sitä tuunannut? Tuleeko isovanhemmille vielä makuuhuonekin yläkertaan?
Abana kirjoitti 16.09.2007 - 13:34
Ihanalta näyttää, kuten aina!
:o) Maria kirjoitti 17.09.2007 - 17:27
Takassa ei ole valoa nyt kun siirsin sen yläkertaan.. en ole lainkaan sähköistänyt vinttikerrosta.. sellaisen tuikkukynttiläjutun tuohon kyllä saisi..

Voi Anita, mitä onnea! Siellä on varmaan tosi kivaa! :)

Ana, tuo koukku on mulla ollut 0.6-0.75. Oletko käynyt lankakaupoista katsomassa? Pitäisi olla ihan standardikokoa..

Lissu, en ole tuunannut lamppua vaan tuo on oikeasti tuollainen, itseasiassa rikkinäinen valaisin josta katkoin johdot pois.. Ei taida mahtua makuuhuone tuonne.. alunperin tähän olohuoneeseen piti tulla makuualkovi.. vieläkin on hiukan suunnitteluasteella... :)
Saana kirjoitti 17.09.2007 - 22:04
Oijoi, ihanalta näyttää!

Oletko käsitellyt tuota Eurominisin puolipyöreää pöytää jotenkin? Hyviä vinkkejä miten saisin mahongin värisen huonekalun muunväriseksi? Kovaa hiontaako vain? ü
:O) Maria kirjoitti 18.09.2007 - 08:54
Olen kovakouraisesti murjonut tuota pöytää hekkapaperilla :D

Sun tarvii hioa se huonekalusi puhtaaksi, ennen kuin auttaa mitään kuultavaa väriä laittaa uutta, tuo mahongin sävy on aika voimakas ja luultavasti syissä asti kiinni. Mutta maalaamalla sitten saatkin helpommin värin muutettua..
Johanna kirjoitti 18.09.2007 - 19:09
Voi miten kodikkaan ja viihtyisän näköistä! Mutta pakko myöntää, että tuossa viimeisessä kuvassa tuo ovi-aukosta näkyvä auto hieman hymyilytti.. ;) Vaikka se onkin aivan ihana...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Nukkekoteja harrastava perheenäiti. Pojat (-01, -04), tyttö (-09) ja enkelipoikavauva (-10).

Blogistani löydät näpertelyä ja puusepäntöitä sekä ohjeita kokeiluni tuloksista.

Nukkekoti ja Lelu

Nukkekotikauppamme netissä:

Mukana näissä

Tästä lehdestä löydät ohjeitani:

Linkkejä - Links

Blogini englanniksi:

Toinen blogini

Omat kotisivumme -
Our Family webpages

Nukkekodin ja Lelun BLOGI


Nukkekotilikat

Ohjeet - Tutorials

Tee se itse ohjeita-Do-It-Yourself instuctions
uusien ohjeiden perässä on tähti
new instructions are marked with *

Albumit-Foto Albums
Anopinkieli-Sansevieria
Alusasut-Undercloths
Ballerina-asu-Ballerina costume
Gerbera-Gerbera
Havukranssi
Havupallo
Herätyskello-Alarm clock
Intiaanipäähine
Jakkara-Stool
Jouluinen ovikoriste -Christmas decoration
Joulupallo-Christmas decoration*
Joulutähti-Poinsettia
Jääkaappi-Refrigerator
Jäätelöt-Ice-creams
Kakkuja-Cakes
Kakkupaperit-Doily
Kaktus-Christmas cactus
Kattokruunu-Chandelier
Keittiöveitsi-KnifeI
Korituoli-Wicker chair
Korsetti-Corset
Kranssi-Wreath

Kukkaruukut-Flower pots*
Kynttiläkruunu- Wire Chandelier
Kynttilät-Candles
Lentokone-Aeroplane
Lumitähdet-Crocheted snowflakes*
Maustehylly-Spice rack
Mittakuppi-Measure cup
Munakenno- A tray for eggs
Naulakko-Hat rack*
Nukenvaunut-Doll prams
Nukenvaunut II-Doll pramsII
Nukenvaunut III-Doll pramsIII
Olkalaukku-Shoulder Bag
Pannumyssy-Tea cosy
Patakintaat-Kettle gloves
Pelargonia-Geranium
Pikkunuket-Little dolls
Pikkusänky-Little bed for dolls
Pikkutuoli-Little Chair
Piparkakkutalo-Gingerbreadhouse*
Piparkakut-Gingerbreads*
Potkuauto-Pedal-car
Potkukelkka-Kick sledge
Pullat-Perusohje-Buns*
PullatII-BunsIII*
PullatIII-BunsIII*
Puunkantokori-Basket for firewoods
Puunkantoteline-Rack for firewoods
Puukko-KnifeII
Päivänvarjo-Umbrella
Pärekori-Basket
Pääsiäismuna-Easter suprize egg
Rautalankasänky-Bed from wire
Ruusubegonia-Begonia
Sermi-Screen
Suppilo-Funnel
Sukset-Skis
Taikataikina-Salt paste
T-paita-T-shirt
Tikkuaskiteline
Tiskihanskat-Dishgloves
Vetokärryt-Carriage
Vispilä-Whisk


Printit-Printables

Airam-lamppupaketti
Kahvipurkkeja-Coffee pots
Kakkupaperit-Doilies
Karkkirasioita-Candy boxes
Kirjankannet-Books
Palapeli-Jigsaw
Paulig-Kahvipurkit-Coffee pots
Sukkalankavyöte-Sock yarn paper
Suklaarasioita-Chocolate boxes
Tulitikkuaskit-Matchboxes

 

Väinölä- My dollhouse

Kuvia klikkaamalla saat esiin muut kuvat.

Keittiö-Kitchen

Kammari-Chamber

Kylpyhuone-Bathroom

Kirjasto-Library

Lastenhuone-Childrens room

Makuuhuone-Bedroom

Ruokailuhuone-Dining room

Ompelimo-Dressmaker's room

Suutari-Cobbler

Vintti-Attic room

Puusepän verstas-Carpenter

Yläkerran Keittiö-Kitchen in upstairs

Yläkerran olohuone-Upstairs Living Room

Yläkerran makuuhuone-Upstairs bedroom

Kahvila-Konditoria-Cafe

Osto- ja Myyntiliike- Second hand shop

Bloginappi- My blog button

Yhdistyksiä-Associations

Yahoo: Nuket ryhmä

Ihan Itse kädentaitofoorumi

Suomen Nukkeyhdistys

Nukkekotiyhdistys

Päijät-Hämeen nukkekotiharrastajat

Nukkekotiwiki ja Minitreasures wiki

 

Vierailijat-Visitors


Locations of visitors to this page

Vierailijoiden paikkakunnat-Visitors

 

Selaajat-Browsers